Oiva Health on saanut loppuvuoden 2022 ja alkuvuoden 2023 aikana uusia upeita työntekijöitä. Oiva Healthin asiantuntijatiimi sai uutta energiaa ja osaamista, kun Hanna-Mari Smolander ja Päivi Soininen liittyivät joukkoon. Tuotekehitystiimi ja johtoryhmä vahvistui, kun alan konkari Johannes Holvitie nimettiin yhtiön teknologiajohtajaksi.
Asiantuntijatiimimme on vahvistunut kahdella uudella asiantuntijalla. He ovat Hanna-Mari Smolander ja Päivi Soininen. Kokeneet asiantuntijamme tukevat mm. hyvinvointialueita erityisesti kotiinvietävien palveluiden ja avopalveluiden digitalisoinnissa.
Hanna-Mari Smolander
Hanna-Mari on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Hän on työskennellyt useissa erilaisissa projekteissa ennen Oiva Healthille siirtymistä. Esimerkiksi Ikaalisten kaupungilla hän on organisoinut kotisairaalatoiminnan käyttöönoton sekä kouluttanut henkilöstön toimintaan. Hanna-Mari on toiminut projektipäällikkönä Evondos lääkerobotin käyttöönotossa Ikaalisten kotihoitoon ja mielenterveyspalveluihin sekä Oiva Healthin käyttöönotossa kotihoidon asiakkaille. Hanna-Marilta löytyy kokemusta niin perusterveydenhuollon kuin erikoissairaanhoidon puolelta. Hanna-Marin myötä Oiva Health sai valtavasti osaamista ja uutta energiaa etähoivan käyttöönottoihin sekä laajentamiseen olemassa olevilla ja uusilla asiakkailla.
Päivi Soininen
Päivi Soininen on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja digitalisaation asiantuntija sosiaali- ja terveysalalla, kätilö YAMK. Päivi on työskennellyt niin sairaanhoitajan, kätilön kuin digitalisaation kehittämisen työtehtävissä ennen siirtymistä Oiva Healthille. Viimeisin työkokemus Päivillä on hanketyöntekijänä Tulevaisuuden sote-keskus hankkeessa Kysteri PSSHP alueella. Hankkeessa hänen tehtäviinsä kuului muun muassa sähköinen asiointi ja etä- ja mobiilipalvelut. Päivin mukana Oiva Health sai digiklinikka-puolen osaamiseen vahvistusta ja uutta osaamista asiakkaiden tueksi.
Johannes Holvitie Oiva Healthin teknologiajohtajaksi
Asiantuntijoidemme lisäksi saimme joukkoomme myös uuden teknologiajohtajan Johannes Holvitien. Koulutukseltaan Johannes on tietotekniikan diplomi-insinööri, ohjelmistotekniikan tohtori sekä ohjelmistotuotannon ja -liiketoiminnan dosentti.
Johannes on ennen Oiva Healthille siirtymistä työskennellyt muun muassa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä erikoissairaanhoidon etäpalveluiden vetäjänä ja kehittämisjohtajana. Viimeisimpänä, ennen siirtymistään Oiva Healthille, hän toimi osana Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) rakentumista. Varhan ICT-hankejohtajana hän vastasi alueen 27 kunnan ja 5 kuntayhtymän ICT-toimintojen yhteensovittamisesta aina saariston uusista (tietoliikenne)verkoista kymmenien asiakas- ja potilastietojärjestelmien (APTJ) yhteensovittamiseen saakka.
Johanneksen Oiva Healthille siirtymisen myötä vahvistui erityisesti kykymme vastata hyvinvointialueasiakkaidemme tarpeisiin. Kehitämme entistä tarkemmin tarjontaamme vastaamaan palvelu- ja hoitoketjujen digitalisaatiotarpeisiin, tiedolla johtamisen ja data-analytiikan tiedontuotantovaatimuksiin sekä sosiaali- ja terveydenhuoltotyön todelliseen tehoastamiseen APTJ- ja tukijärjestelmäintegraatioiden ja automaation kautta.
Otathan yhteyttä myyntiimme, mikäli haluat keskustella etähoidon tai asiantuntijapalvelumme mahdollisuuksista alueellasi.