,

Voiko etäkohtaamisessa olla läheisyyttä?

20.5.2020

Moni miettii nyt korona-aikana parhaita tapoja pitää yhteyttä omiin vanhempiin tai isovanhempiinsa. Huoli on luonnollisesti kova, kun yhdessäolosta ja perinteistä on jouduttu tinkimään.

Myös hoitohenkilöstö joutuu työssään pohtimaan asiakkaidensa ja potilaidensa turvallisuutta ennennäkemättömällä tavalla. Kiireettömiä hoitoja on karsittu ja kohtaamiset tapahtuvat jatkossa maskit päällä. Kotihoitajien ja avustajien rooli voi olla yksin asuvan ikäihmisen elämässä erityisen merkityksellinen, kun tämä on käytännössä ainoa säännöllinen ihmiskontakti. Hoitosuhteet ovat voineet kestää vuosia ja oma hoitaja on tullut erityisen tutuksi.

Oma kokemukseni potilastyöstä on, että ei ole aina helppoa kohdata toista suojavarusteet yllä. Suojamaskit ja muut varusteet voivat tehdä keskustelusta vaikeaa, kun toisen kasvoja ei näe ja ääni ei kanna. Lisäksi maskit muistuttavat jatkuvasti vallitsevista olosuhteista. Pelko ja huoli vaikeuttavat todellista kohtaamista.

Voivatko etäpalvelut tarjota tilalle jotain parempaa?

Ikäihmisetkin ovat monesti innokkaita kokeilemaan jotain uutta, kunhan heille tarjotaan siihen hyvä mahdollisuus. Uuden kokeilemisen pelon taustalla onkin herkästi nuoremman väen ennakko-olettamat, jotka eivät monesti lopulta pidä paikkaansa. Uuden tekniikan käyttöönottamisen esteenä voi olla jokin pieni asia, kuten esimerkiksi hiiren käyttämisen vaikeus, joka  on helppo korjata kosketusnäyttöisellä tabletilla tai tietokoneella. Ja on 90-vuotiaidenkin keskuudessa diginatiiveja, tai kenties digipioneerejä, jotka ovat olleet aina aktiivisia teknologian parissa ja ovat aktiivisia facebookin käyttäjiä.

Uusien asioiden kanssa pitää aina lähteä rauhassa liikkeelle. Kun mietitään hyvää etäratkaisua, on ensisijaisen tärkeää että kyseessä on helppo palvelu, joka ei haasta tai pelota. Jokaista etäpuhelua ensimmäistä kertaa aloittavaa jännittää. Jos ensimmäinen asia mikä tulee vastaan on tekniset ongelmat jää kokemuksesta helposti huono vaikutelma. Tällöin iskee turhautuminen ja asia jää helposti sikseensä. Kuten kaikkeen uuteen, omaksumiseen täytyy antaa aikaa ja onnistumisia kannustaa.

Vaikka etätapaaminen ei korvaakaan täysin yhteistä ajanviettoa tai toisen halauksia, tarjoaa se kuitenkin helpon ja turvallisen keinon keskustella toisen kanssa. Mahdollisuus nähdä toinen ilman maskia ja keskustella rauhassa ilman pelkoa tartunnoista on monesti erittäinkin luontevaa ja vapauttavaa. Kun käyttö on tullut tutuksi ja itsevarmuus etäpalveluiden käyttöön on lisääntynyt, voi helposti unohtaa olevansa eri huoneissa. Tämä on askel kohti sitä läheisyyttä, joka monelta eläkeläiseltä nyt puuttuu elämästä.

Joel Holmén
Medical Advisor, VideoVisit Oy
joel.holmen@videovisit.fi

Ajankohtaista

Kaikki artikkelit