,

SUPERFINNS kasvuyrityskilpailun voitto VideoVisitille

VideoVisit Oy valittiin lupaavimmaksi kasvuyritykseksi SUPERFINNS®-ohjelman Growth Program -kategoriassa. Kasvuyrityksiä oli arvioimassa Nordean edustajista sekä Suomen johtavista pääomasijoittajista koostuva raati. VideoVisitin tavoite on rikastaa hoiva-asiakkaiden elämää toimivilla etäpalveluilla.

VideoVisit Oy:n toiminnan keskiössä on terveydenhuollon sähköisten palveluiden tuominen tähän päivään. Yritys haluaa ratkaisuillaan tarjota kotihoidon asiakkaille itsenäisen ja onnellisen elämän mahdollisimman pitkään.

”Etäratkaisuja käytetään jo laajasti muilla palvelualoilla, mutta hoivapalveluissa se helposti koetaan haasteeksi, kun ikäihmisillä ei välttämättä ole teknologiset taidot hallussa. Olemme rakentaneet palvelustamme niin yksinkertaisen, että osaaminen ei muodostu käytön esteeksi.”

Esa Ojala, VideoVisit Oy:n perustaja

Mittavaa kehitystyötä etähoivan hyväksi

VideoVisit on tehnyt jo pitkän polun palveluidensa kehittämiseen. Esa Ojala perusti yrityksen vuonna 2010, ja on siitä lähtien innovoinut yhdessä tiiminsä kanssa ratkaisuja, joilla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut saadaan lähemmäs potilasta.

”Missiomme on luoda innovatiivisia digitaalisen terveydenhuollon ratkaisuja, jotka auttavat terveydenhuollon tuottajia tarjoamaan toimivia etäpalveluita. Samalla näemme valtavan potentiaalin rikastaa hoiva-asiakkaiden elämää etäpalvelujen avulla. Emme halua, että etäpalvelun koetaan ottavan jotakin pois nykyisestä palvelusta, vaan päinvastoin, luovan uusia mahdollisuuksia – hoiva-asiakkaiden päivän aktiviteetit ja yhteydenpito lisääntyvät etäpalvelujen myötä”, Ojala sanoo.

VideoVisitilla on vahva jalansija jo Suomessa, ja sillä on puitesopimuksia useimpien sairaanhoitopiirien ja kuntien kanssa. ”Toivomme, että yhä useammat palveluntarjoajat ottaisivat etäratkaisut käyttöönsä ja kehittäisivät näin omaa toimintaansa potilaan hyväksi.”

Kansainvälistymiseen panostetaan

VideoVisit on jo pilotoinut toimintaansa kansainvälisillä markkinoilla. Tällä hetkellä se operoi muun muassa Japanissa, missä väestön rakenne ja ikäihmisten määrä antaa VideoVisitille isot mahdollisuudet kasvattaa toimintaansa.

SUPERFINNS-ohjelman voiton valintakriteereinä olivat skaalautuva liiketoimintamalli, näytöt kasvukyvystä sekä kunnianhimoiset kansainvälistymistavoitteet. VideoVisit tekeekin jatkuvasti töitä kansainvälistymisen eteen ja etsii markkinoita, joissa yhteiskunnan rakenne olisi isossa kuvassa samankaltainen kuin Suomessa.

”Ensimmäisenä tähtäämme Pohjoismaihin ja Baltian alueelle. Lisäksi Japani ja Englanti ovat listallamme. Kansainvälinen toimintamme toteutetaan kumppanuusmallilla”, kertoo Ben Hasselblatt, VideoVisit Globalin myyntijohtaja.

”Henkilökohtaisesti kilpailussa menestyminen merkitsee ihan valtavasti. Se on palkinto yrittämiselle ja työn tekemiselle. Olemme täydellä sydämellä olleet mukana rakentamassa palveluitamme paremman hoivan puolesta jo yli kymmenen vuotta. Menestyminen SUPERFINNS®-ohjelmassa auttaa meitä saavuttamaan seuraavatkin unelmamme”, toteaa Ojala palkinnosta.

Lisätietoja

VideoVisit on kotimainen perheyritys, joka toimii sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla. Missiomme on kehittää ja tarjota ratkaisuja, jotka auttavat ihmisiä viettämään itsenäistä ja onnellista elämää omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Työskentelemme yhteistyössä terveydenhuollon ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa varmistaaksemme palveluiden korkean laadun ja helpon saatavuuden.

VideoVisit® Etähoiva on erityisesti kotihoitoon, kotikuntoutukseen, kotisairaanhoitoon ja vammaispalveluun suunniteltu ratkaisu, joka mahdollistaa palveluiden tuottamisen kotona asuville asiakkaille etäyhteyksin. Tarjoamme tabletin välityksellä turvallisen ja luotettavan kuvayhteyden hoitajan, ikäihmisen ja perheenjäsenten välillä. Yli 200 kuntaa ja noin 16 sairaanhoitopiiriä käyttää palveluitamme.

Ajankohtaista

Kaikki artikkelit