14.3.2023
VideoVisit on tehnyt Helsingin kaupungin Palvelukeskus -liikelaitoksen kanssa yhteistyötä vuodesta 2014 lähtien. Etähoiva kotihoidon asiakkaille on nykyisin kiinteä osa Helsingin kaupungin palveluita. Vuosien laadullinen kehitystyö ja etähoivan asiakasmäärän kasvu ovat mahdollistaneet palvelumuodon, johon luotetaan myös tulevaisuudessa. Helsingin kaupungin etähoivassa on yli 1000 säännöllisen palvelun piirissä olevaa asiakasta, joille tehdään yhteensä yli 33 00 etäkäyntiä kuukaudessa, eli n. 400 000 etäkäyntiä vuodessa.
”Hoiva-alan resurssipulaan vastaavien ratkaisujen tarve on koko ajan suurempi, vaikka meilläkin etähoiva on lähtenyt vakuuttavaan lentoon. Pandemia-aika on lisäksi tuonut täysin uutta painetta tuottaa vaikuttavia palveluita ikäihmisille heidän koteihinsa. Tämä on haaste, johon nimenomaan etäpalvelut pystyvät tehokkaimmin vastaamaan.”, kertoo Palvelukeskus Helsingin järjestelmäsuunnittelija Tuomas Rantala.
Etähoiva on nykyisin kiinteä osa Helsingin kaupungin palveluita. Paluu tilanteeseen ennen etähoivaa ei ole vaihtoehto. ”Kärjistetysti voisi sanoa, että resurssit loppuisivat kesken, mikäli kaikki etähoivan työ jouduttaisiin jatkossa toteuttamaan fyysisinä kotikäynteinä.”, Rantala toteaa.
”Etähoivan käynti voi usein olla kotikäyntiä
henkilökohtaisempi ja intensiivisempi kokemus
hoitohenkilön keskittyessä täysin asiakkaan
vointiin, iloihin ja suruihin”
Tuomas Rantala, järjestelmäsuunnittelija
Asiakas- ja henkilöstö näkökulma ovat vahvasti huomioituina Helsingin kaupungin kehitystyössä. Kokemukset etähoivan mahdollisuuksista ovat erinomaisia. ”Etähoivan avulla voidaan tukea asiakasta seuraavissa arjen tilanteissa: liikkumissopimuksen toteutuminen, kauppatilauksen tekeminen, voinnin seuranta, ravitsemuksen seuranta ja lääkehoidon toteuttaminen, mikäli lääkeautomaatti ei sovellu asiakkaan käyttöön tai hän tarvitsee sen käytössä tukea.”, kertoo palvelukeskuksen asiakasvastaava Johanna Kuisma.
Helsingin kaupungin strategisena tavoitteena on edelleen kasvattaa etähoivan asiakasmääriä, ja samalla jatkaa palvelun laadullista ja sisällöllistä kehitystyötä. VideoVisit Oy:n ja Helsingin kaupungin yhteistyö on erinomainen esimerkki pitkäjänteisestä, tavoitteellisesta kehitystyöstä. Tulevaisuudessa jatkamme yhdessä palvelun laadullista ja sisällöllistä kehitystyötä, mahdollistaen samalla palvelun yhä useammalle helsinkiläiselle.
VideoVisitin alusta käyttöön in house –yhtiöiden tarjoama
VideoVisit on mukana useilla tulevilla hyvinvointialueilla varmistamassa laadukkaat, kustannustehokkaat ja tasavertaisesti saavutettavat etäpalvelut. Palvelumme on helppo hankkia, sillä valmiit hankintakanavat ovat in house -yhtiöissä.
Lisäksi tarjoamme asiantuntijatukea hyvinvointialue-tasoisen etähoidon palvelumallien jalkauttamiseen ja muutosjohtamiseen. Asiantuntijamme tukevat hyvinvointialueita koko organisaation kattavien etähoidon ja kotiin vietävien palvelumallien suunnittelussa. Tutustu tarkemmin asiantuntijapalveluumme tästä.
Jos haluat keskustella asiantuntijoidemme kanssa, miten Hyvinvointialueesi voisi parhaiten tukea alueen väestöä digitaalisten hyvinvointipalveluiden avulla tai haluat laajentaa ja kehittää jo olemassa olevaa palvelua, olethan yhteydessä.
Lisätietoja antavat
Anne Peltola
Myyntijohtaja, VideoVisit Oy
Puh. +358 (0)40 573 2844
Email: anne.peltola@videovisit.fi
Eija Kakko
Virtual Care – Consulting Lead, VideoVisit Oy
Puh. +358 (0)44 491 8683
Email: eija.kakko@videovisit.fi